Blogi

Tämän kaupunginvaltuuston viimeinen toimintavuosi on käynnistynyt

Viimeinen valtuustovuosi on alkanut epävarmoissa merkeissä. Euroopan ja Suomen talousluvut heittelevät päivästä ja vastaajasta riippuen epätoivosta valon pilkahduksiin. Kuntatalouteen on kuitenkin povattu vain vaikeampia aikoja.

Talouden tiukentuessa muutaman paremman vuoden … Lue lisää

Joukkoliikenteestä

Teknisen lautakunnan kokouksen asialistalla oli eilen palvelusopimusasetuksen mukaisen ostettavan joukkoliikenteen kilpailutus. Päätimme siis kilpailuttaa nämä ostovuorot, jotka palvelevat niin koululaisia, sosiaalitoimea kuin kuntalaisia kokonaisuudessaankin. Kyse on koululaisvuorojen lisäksi hiljaisen ajan … Lue lisää

Oikaisuvaatimuksista, moraalista ja demokratiasta kulttuurilautakunnan kokouksessa 25.1.2012

Kuntalaisia on kuunneltava!

Kirjastopalvelujen olemassaolo mitataan Mikkelin syrjäkylillä lainauksien määrällä, todettiin kulttuurilautakunnan 25.1. pidetyssä tulisessa kokouksessa. Ensimmäisenä leikkurin kohteena oli Otavan kirjaston aukioloajan supistaminen. Liki kahden tunnin ajan kestänyt räiskyvä … Lue lisää

Sosiaalista pääomaa, rauhaa ja ympäristön suojelua

Rauhan edistäminen ja sosiaalisen pääoman luominen niin paikallisesti kuin globaalistikin on välttämätön elämän ja hyvinvoinnin edellytys. Toisen välttämättömyyden muodostavat puhdas vesi, ilma, viljava maa ja monimuotoinen metsä. Pekka Haavistolla … Lue lisää

Presidentinvaalivalvojaiset Mikkelissä su 22.1.

Mikkelin seudun Vihreiden presidentinvaalivalvojaiset järjestetään tulevana sunnuntaina 22.1. klo 20 alkaen Mikkelin seudun Invalidit ry:n toimistolla osoitteessa Ristimäenkatu 18. Kaikki Pekka Haaviston kannattajat ovat tervetulleita jännittämään vaalin tulosta kanssamme!

Miksi kannattaa äänestää Pekka Haavistoa Suomen seuraavaksi presidentiksi?

Ensimmäisessä blogitekstissäni valotan poliittista historiaani ja kerron miksi Pekka Haavisto olisi mielestäni paras valinta Suomen tasavallan presidentiksi.

Kasvoin vahvasti vasemmistotaustaisessa työläisperheessä, jossa meille lapsille aina painotettiin, ettei ”herroja” pidä … Lue lisää

Maaherrankadun liikennejärjestelyistä

Mikkelin Vihreiden valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Rauni Berndt kirjoitti marraskuun alussa Mikkelin Maaherrankadun liikennejärjestelyistä. Allaoleva Raunin blogiteksti on luettavissa alkuperäislähteessään Raunin omassa blogissa täällä .

Kirjoitin marraskuun alussa seuraanvanlaisen mielipidekirjoituksen :

Lue lisää