Talouden tiukentuessa muutaman paremman vuoden jälkeen Mikkeli joutunee turvautumaan tänä vuonna lisävelan ottoon. Lisäksi Vihreiden valtuutettujen mielestä Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen budjetti on tänä vuonna alimitoitettu. Tämän vuoksi vihreät esittivät veroprosentin nostoa puolella prosenttiyksiköllä viime marraskuun valtuustossa. Emme saaneet kuitenkaan riittävää kannatusta taaksemme.

Viime vuoden keskusteluissa olemme lisäksi ottaneet kantaa esimerkiksi opetusryhmien kokoon, jäähallin yhtiöittämiseen ja rakennusten oikea-aikaiseen remontointiin sekä tällä hetkellä keskusteluun on noussut Otavan kirjaston aukioloajat.

Kuntauudistus puhuttaa valtakunnallisesti. Myös Mikkelin seudulla on käynnissä kuntaliitosselvityksiä. Osapuolina ovat Mikkelin kaupunki, Ristiina ja Suomenniemi. Asiassa yritetään saada ratkaisua jo ennen tulevaa kesää. Kun Mikkelin, maalaiskunnan ja Anttolan liitoksessa puhuttiin Uuden Mikkelin syntymisestä, mietittiin toimintojen rakenteita ja tehostamista sekä parasta toimintakulttuuria. Jälkeenpäin ei ole kuitenkaan selvitetty kuinka hyvin kuntaliitoksissa näissä asioissa onnistuimme. Tänä päivänä tuolla tiedolla olisi käyttöä.

Mielestäni uusien kuntaliitosten tavoitteena tulee olla keveämpi ja yksinkertaisempi hallinto. Meidän täytyisi myös pystyä ottamaan kuntien parhaat käytännöt käyttöön, vaikka jonkun oma arvovalta tai asema siitä heikkenisikin. Vain näillä ehdoilla kuntaliitoksesta tulee kaikkien kolmen kunnan edun mukainen.

Laajenevat toiminta-alueet niin kuntaliitosten kuin erilaisten seudullisten ratkaisujen myötä luovat haastetta myös meille kunnallispoliitikoille. Jatkossa meidän täytyy hallita yhä isompia ja monimutkaisempia päätöksenteon alueita. Tässä kehityksessä on vaarana, että demokraattinen päätöksenteko kaventuu ja päätöksenteon läpinäkyvyys huononee.

Demokratian turvaamiseksi ja kuntalaisten äänten kuulemiseksi tulee meidän vihreiden mielestä vaikuttaa toimivilla aluedemokratiamalleilla. Vihreiden mielestä tulevasta kuntakoosta riippumatta aluejohtokunnille on annettava lisää valtaa, vastuuta ja myös rahaa lähialueensa pieniin muutos- ja kunnossapitotoimiin. Aluejohtokuntien ei tarvitse toimia pelkästään entisten kuntien alueella, vaan samanlaisia voisi perustaa myös niihin osiin Mikkeliä, joissa on kauempana keskustaa toimiva elävä keskus.

Alueen asukkaiden ajatuksia on otettava aluetta koskevissa päätöksenteossa huomioon. Toivonkin, että mikkeliläiset ovat edelleen aktiivisesti yhteydessä heille tärkeissä asioissa.

Hyvää alkanutta vuotta 2012!

Minna Pöntinen
kaupunginvaltuutettu
vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja

Toimittajan jälkikirjoitus:

Vihreät on perustanut tulevaisuuden lähidemokratiasta keskustelua varten verkkosivuston, jonne kaivataan ideoita ja kokemuksia paremman lähidemokratien mallien kehittämiseksi: http://lahidemokratia.vihreat.fi/

Keskustelussa tarkasteltiin joitakin matkustajamääriä, ja niiden alhaisuudesta päästiin ikuisuusaiheeseen eli vuorojen lakkauttamiseen. Toivottiin jopa, että tietyn asiakasmäärän alle jäävät vuorot lakkautettaisiin automaattisesti ilman erillistä päätöstä. Itse en kannata minkään vuoron automaattista terminointia asiakasmäärien laskiessa, vaan kokonaisvaltaista tarkastelua joukkoliikennepalvelusta.

Tekninen lautakunta on aiemmin hyväksynyt joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet. Esimerkiksi Mikkeli-Otava –väli on niissä luokiteltu reitiksi, jolla joukkoliikennettä lisätään. Siis lisätään, ei vähennetä. Rakennemalli ja seudullinen liikennejärjestelmäsuunnitelma tukevat niin ikään joukkoliikennepalvelujen lisäämistä Otavan ja Mikkelin välille. Palvelutasot on määritelty lautakunnassa. Rakennemalli ja liikennejärjestelmäsuunnitelma ovat olleet kahdesti lautakunnan käsittelyssä, viimeksi tässä samassa eilisen kokouksessa, jossa jälleen todettiin ettei lautakunnalla ole niistä huomauttamista. Vaikka kaikki päätökset on tehty yksimielisesti, löytyy edelleen halua karsia bussivuoroja myös niiltä alueilta, jotka näissä dokumenteissa on määritelty palvelutasoltaan nykyistä paremmiksi.

Sitoutuminen aiempiin päätöksiin on tärkeää, jotta seutua voidaan kehittää kokonaisuutena ja pitkäjänteisesti. Erityisesti joukkoliikenteessä on kyse kokonaispalvelusta, jossa jokaista vuoroa ei kannata tarkastella yksittäin, vaan huomio on parempi kiinnittää kokonaisuuteen. Kannattamattoman vuoron karsiminen vie aina matkustajia  myös muilta vuoroilta.

Perinteitä kunnioittaen vedottiin kokouksessa taas siihen, että on niin kovin erityisen epäekologista ajattaa tyhjää bussia edestakaisin. Keskustelussa olleet vuorot olivat kuitenkin pääsääntöisesti kutsuliikennevuoroja, jotka ajetaan pienemmällä kalustolla ja matkustajien puuttuessa ne jäävät ajamatta kokonaan. Joukkoliikenne ei tarkoita automaattisesti 60-paikkaista linja-autoa.

Kokonaisuutena joukkoliikenteen järjestämiseen pitäisi tällä seudulla panostaa rutkasti enemmän sekä ekologisuuden että sosiaalisen tasa-arvon nimissä. Kolmasosa seudun talouksista omistaa vähintään kaksi autoa – siis KAKSI. Joukkoliikenteeseen panostamisessa on kyse paljon muustakin kuin eläkeläisistä, koululaisista ja autottomista hipeistä. Suurin potentiaali autoistumisen vähenemiseen on nimen omaan lapsiperheissä, joissa paineet toisen tai jopa kolmannen auton hankinnalle ovat sitä suuremmat, mitä heikompaa joukkoliikenteen tarjonta on. Erityisen hankalaa yhdellä autolla pärjääminen on siinä vaiheessa, kun perheen lapsi tai lapset alkavat harrastaa itsenäisesti. Linja-autolla kuljetaan mielellään, jos se vain kulkee.

Seutulipun käyttäjien määrä on vihdoin nousussa useamman vuoden laskun jälkeen.  Eilisessä kokouksessa palvelutaso pysyi edelleen samana kirpeästä keskustelusta huolimatta, ja asiaa puidaan lähemmin kunhan tarjoukset liikennöitsijöiltä on saatu. Halua bussivuorojen karsinnalle tuntuu löytyvän. Seutulipun hintaa päätettiin kuitenkin nostaa nykyisestä 68 eurosta 71 euroon heinäkuun alusta, sopivasti juuri kesäliikenteen hiljaisilla helteillä vähenevästä palvelusta saa siis maksaa entistä enemmän. Esitin, että hintaa ei nostettaisi, mutta en saanut kannatusta.

Kokouksen jälkeen odottelin kirjastossa ja kahvilassa bussia reilun tunnin verran. Otavassa kävelin kilometrin verran pikavuoropysäkiltä potkukelkan luo ja potkuttelin muutaman kilometrin kotiin. Meitä korkeasti koulutettuja kolmekymppisiä perheellisiä kuulemma houkutellaan tälle seudulle asumaan. Kotiuduttuani tästä kokouksesta hieman ennen iltakymmentä kävi mielessäni jotta noinkohan on.

Kirjastopalvelujen olemassaolo mitataan Mikkelin syrjäkylillä lainauksien määrällä, todettiin kulttuurilautakunnan 25.1. pidetyssä tulisessa kokouksessa. Ensimmäisenä leikkurin kohteena oli Otavan kirjaston aukioloajan supistaminen. Liki kahden tunnin ajan kestänyt räiskyvä keskustelu liittyi otavalaisten tekemään oikaisuvaatimukseen kirjastotoimen johtajan tekemässä supistuspäätöksessä. Käsittelyn aikana lokaa niskaan sai niin virkamiestaholta, kuin kokoomuksen ja keskustan jäseniltä. Loppujen lopuksi lautakunnan jäsenetkään eivät olleet kärryillä siitä, miten tällaisissa tilanteissa tulisi toimia. Otettiin keskustelussa välitauko ja avuksi oikaisuvaatimuksen käsittelyyn ”kaivattiin” niin lakikirjaa, kuin lakimiestä – Tältäköhän Timo Soinista on tuntunut, kun hän on uskaltanut olla eri mieltä?

Jos asia tulee ensimmäistä kertaa lautakunnan käsittelyyn oikaisuvaatimuksen kautta, ei päätös ole mielestäni voinut olla demokraattinen kaikkien osapuolten kannalta. Osapuolia ei ole silloin kuultu riittävästi tai päätöksenteon välisessä informaatiossa on tapahtunut liian paljon katkoksia. Lautakunnan jäsenenä myös kyseenalaistan sen, ettei kuntalaisten tekemiä aloitteita ja oikaisuvaatimuksia haluta ottaa vakavasti, tai ne halutaan ohittaa tyhjänpäiväisinä kannanottoina. Tämänkin asian puolesta oli kerätty kansalaisadressi, jonka 1/3 kyläläistä oli lähipalvelukeskuksessa allekirjoittanut. Missään vaiheessa se ei kuitenkaan ole päätynyt luottamushenkilön nähtäväksi. Kenen etuja me olemme silloin ajamassa ja mikä on luottamushenkilön asema siinä kohtaa, kun hän asettuu kyseenalaistamaan virkamiespäätöksen moraalista ja demokraattista ulottuvuutta?

Kirjastojen olemassaolon merkitys tämän päivän Suomessa on aivan toinen, kun se on ollut niiden perustamisen aikaan. Palvelut ovat kehittyneet globalisaation kautta, eikä kansansivistystä haeta enää vain kirjoista. Kyläkoulujen lakkauttamisen jälkeen kirjaston rooli on monella syrjäkylällä rakentunut enemmän ”olkkarimaiseksi”, kun esimerkiksi pääkirjastoissa. Kulkuyhteyksien ollessa keskustan palvelujen ääreen heikot, haetaan sieltä muitakin palveluja kuten kattoa kokoontumiselle, tapahtumille, mahdollisuutta hoitaa netin kautta arjen asioita, pankkiasioita ja lukea päivän sanomalehtiä, joihin kaikilla ei ole varaa. Kun kyläkouluista on enimmiltään ”ikävä kyllä” päästy ja tiukat talousraamit puristavat virkamiehiltä viimeisetkin mehut budjettia sorvatessa, leikkauksilta ei tulla välttymään. Tulevaisuudessa tapetilla ovat kirjastojen aukiolojen lisäksi myös uimahallit, museot sekä muut liikunta- ja kulttuuripalvelut. Tästä ei toki voi virkamiehiäkään syyttää, hehän tekevät vain työtään tässä vaikeassa ajassa, mistä lämmin kiitos.

Mielestäni tärkeintä olisi, että kuntalaisia kuunnellaan ja ratkaisuihin pyritään löytämään kaikkia tyydyttäviä kompromisseja. Jos kirjaston aukioloaikojen mittarina käytetään kirjojen lainauslaskuria, kehottaisinkin meitä kaikkia ”maalaisia”, itseni mukaan lukien käyttämään palveluja erityisesti silloin, kun laskuri käy – syrjäkylät eivät asukasmäärältään pysty muutoin tasavertaisesti mitenkään kilpailemaan aukioloajoistaan pääkirjastojen kanssa.

Sini Soljasalo

Presidentin yksi tärkeä tehtävä on toimia arvojohtajana ja esimerkkinä. Pekka Haaviston arvomaailman ja käytännön toiminnan pohjana ovat aina olleet rauhanaate ja ympäristönsuojelu sekä vähemmistöjen, kuten vammaisten ja muiden syrjittyjen, puolustaminen – arvot, jotka ovat pikku hiljaa muotoutuneet yhteiskunnan yhteisiksi, julkilausutuiksi tavoitteiksi, mutta joiden toteuttamisessa on edelleen suuria puutteita. Presidentillä on suuri merkitys suuntaan johon kansakunnan kehitys ohjautuu sekä valtion sisällä, että valtioiden välillä.

Kokemukset kotimaan politiikassa ja ulkomaisissa konflikteissa ovat muokanneet Haavistosta neuvottelijan: peräänantamattoman mutta kuuntelevan sillanrakentamisen rautaisen ammattilaisen. Haavisto on tehnyt työtä YK:lle konfliktien ympäristövaikutusten selvittämiseksi ja avun saamiseksi kriiseistä toipuville maille. Hänet tunnetaan taitavana neuvottelijana rauhanprosesseissa ja -neuvotteluissa, joka on presidentille välttämätön taito.

Haavisto ei ole vain kaukana kansasta elävä pitkän linjan poliitikko, vaan myös kansantajuisesti kirjoittava ja kansan parissa toimiva ihminen, jonka voi todeta hänen kirjoituksistaan ja käytännön toiminnastaan myös kulttuurin alalla. Henkilökohtaisissa kontakteissa Haavisto on helposti lähestyttävä, keskusteleva ja kuunteleva, jonka olen saanut itsekin todeta tavatessani hänet.

Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Kannattaa tutustua ehdokkaiden taustoihin, seurata kuinka he suhtautuvat kohtaamiinsa ihmisiin ja vievät lupaamiaan arvoja  käytäntöön – millaisen mallin he arvojohtajana antavat ja millaiseen kehitykseen maatamme omalla persoonallaan ja asiantuntemuksellaan ohjaavat.

Suvi Laakkonen
Kangasniemi

Kirjoitus on julkaistu toimitettuna Länsi-Savossa 30.1.2012 sekä Kangasniemen Kunnallislehdessä edellisellä viikolla.

Kasvoin vahvasti vasemmistotaustaisessa työläisperheessä, jossa meille lapsille aina painotettiin, ettei ”herroja” pidä koskaan kumartaa. Äiti muistutteli jokaisen vaalin alla, että äänestäminen on jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuus ja naisen tulee äänestää aina naista. Koulussa meitä taas opetettiin, että jos ei vaikkapa tiedä ketä äänestää, on kuitenkin parempi äänestää tyhjää, kuin Aku Ankkaa.

Itseäni ei politiikka juuri kiinnostanut, mutta vaaliuurnille oli mentävä, ihan kansallisvelvollisuudesta. Teini-iässä olin kiinnostunut enemmän hippiliikkeestä, rauhanmarsseista ja eläinten hyvinvoinnista. Suomi – lehti oli tuolloin nuorten keskuudessa suosittu ja luin sitä paljon. Lehden kautta tutustuinkin ensi kerran mieheen nimeltä Pekka Haavisto. Hän oli jo 70 -luvulla vahva kirjoittaja, joka ei pelännyt muuttaa maailmaa. Pekan ajatuksiin oli jo silloin helppo yhtyä. Nuoruudessa, kun jokainen nuori etsii identiteettiään ja omaa paikkaansa mihin kuulua on tärkeää omata hyviä esikuvia, joihin pystyy itseään peilaamaan.

Minulle Pekka Haavisto oli yksi tällainen suuri vaikuttaja, enkä ollut Helsingissä ainoa, joka ajatteli samoin. Elettiin Vihreän liikkeen syntyaikoja, mutta enhän minä siitä juuri mitään vielä silloin ymmärtänyt. (Miten suuresta jutusta oikeasti oli kyse). Ainoastaan puhuttiin niistä teoista tekoina, jotka siihen liittyivät, kuten Koijärvi ja vallatut talot. Nuoret alkoivat vallata tyhjäksi jääneitä taloja kodittomille ja vaatimaan eläinkokeiden lopettamista kosmetiikkatuotannossa. Itsekin olin mukana joillakin keikoilla ja olihan se aika hurjaa nähdä niitä ylipaisuneita hiiriä, silmäpuhkottuja rottia ja epämuodostuneita kaneja, joita yritimme pelastaa. Emme kuitenkaan rikkoneet paikkoja vaan jätimme labroihin vetoomuksia eläinten puolesta. Emme käyttäneet huppua ja allekirjoitimme vaatimukset omilla nimillämme. Tämä on asia, josta olen täysin samaa mieltä Pekan kanssa. Ihmisten toimien on tapahduttava omana itsenä, jolloin tekeminen on avointa, eikä rikollista.

Isä totesi minulle usein, että sinustahan on tullut ihan Vihreä ja hän oikeastaan viitoitti tietämättään noilla letkautuksillaan minua kohti vihreää liikettä. Äänestin esikuvaani Pekka Haavistoa jo ensimmäisissä vaaleissa, kun näin hänen nimensä ehdokaslistassa. Muut poliittiset henkilöt, kun olivat minulle enemmän tai vähemmän hepreaa. Kotona en luonnollista asiaa uskaltanut kertoa, vaan pidin sen aina vaalisalaisuutena.

Pekka Haavisto on rajojen rikkoja, joka uskaltaa sanoa suoraan, mitä ajattelee. Hänen kykynsä olla epäitsekäs ja ajatella humaanisti teki jo nuoruudessani Pekasta vaikuttavan arvojohtajan. Tuon linjan Pekka on pystynyt säilyttämään tähänkin päivään saakka. Pekka ei ole koskaan ollut politiikan ”pelle”, eikä poliittinen ”broileri”, vaan hän pysyy sanojensa takana, eikä ole pomputettavissa tai myytävissä puolueen ehdoin. Hänen ratkaisuissaan päätöksenteossa näkyy aina aito humanismi ja kunnioitus heikko-osaisia kohtaan ja se juuri tekee Pekasta ainutlaatuisen. Pekka omaa käytöstavat ja toisten ihmisten arvostamisen, mitä kunnioitan hänessä suuresti. Hänen osaamisensa ulkopolitiikassa ja YK-tehtävissä on myös aivan omaa luokkaansa muihin presidenttiehdokkaisiin nähden. Uskon, että hän on jo maailmalla vakuuttanut ja vaikuttanut enemmän, kuin me suomalaiset tiedämme. Pekka, kun kuuluu niihin ihmisiin, joiden ei tarvitse tuoda itseään esille toisia haukkumalla ja omia saavutuksiaan kehumalla.

Presidentin virkaa ajatellen Pekka Haavisto on mielestäni ehdokkaista ainoa, joka pystyisi nostamaan Suomi-brändin maailmalla uuteen arvoon maailman rauhan edistämisessä. Pekka on ollut aina oman tiensä kulkija ja arvostan hänen vilpittömyyttään ja uskallustaan olla oma itsensä. Tällaista arvojohtajaa ja esikuvaa uusi sukupolvemme, nuoriso ja Suomi tarvitsee NYT. Jos kyse presidenttiydessä olisikin vain pelkistä linnan juhlista, esittäisin Pekalle, että hän voisi presidenttinä lopettaa koko juhlakäytännön – Lahjoittaa nuo kekkereihin budjetoidut eurot vaikkapa rauhantyöhön ja köyhien ruokapöytään uutena Suomi-brändinä ja esikuvana maailmalle.

Haastan sinut mukaan rakentamaan kokoaan suurempaa Suomea yhdessä Pekka Haaviston kanssa. Antamalla äänesi Pekalle jo presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella varmistamme hänet toiselle kierrokselle, jolloin hänen valinta Suomen tasavallan presidentiksi on mahdollista!

Sini Soljasalo

Kirjoitin marraskuun alussa seuraanvanlaisen mielipidekirjoituksen :

Keskustan rakennusmylleryksen jälkeen on mietittävä, miten keskustan liikenne hoidetaan jatkossa. Maaherrankadun Avin ja torin välinen ja Stellan ja Akselin välinen pätkä on nyt suunnitteluvaiheessa. Aikaisemmin on puhuttu siitä, etä jalankulku- ja pyöräilyaluetta laajennetaan ja autoliikenne ohjataan muualle. Nyt suunnittelussa on kuitenkin, että autoliikenne sallitaan molempiin suuntiin, mutta etusija on jalkamiehillä ja pyöräilijöillä. Tekninen lautakunta päätti, että suunnitelmat laitetaan laajaan eri tahojen kuulemiseen. On kuitenkin esitelty vain yksi malli, jota on hiukan näperrelty yksityiskohdista. Tässä vaiheessa olisi kuitenkin mahdollista esittää todellisia vaihtoehtoja. Halutaanko alue vain jalankulkijöille ja pyöräilijöille? Onko parempi vaihtoehto, jos tehdään Maaherrankadusta yksisuuntainen (samoinkuin Porrassalmenkadusta?) Onko järkevää ja houkuttelevaa autoilijoille madlella max. 20km tunnissa kävelijöiden seassa? Tässä prosessissa näen tärkeäksi, että kerrankin saisimme useita vaihtoehtoja punnittavaksi sekä tietoa, miten ne vaikuttaisivat liikenteen sujuvuuteen. Nyt olisi oiva tilaisuus mikkeliläisille kertoa mielipiteensä ja toivottavasti hyvät perustelut niille.

Rauni Berndt (vihr.)

Tätä on kommentoitu parissa kirjoituksessa. On esitetty, että tätä olisi käsitelty jo edellisellä valtuustokaudella eikä uusien valtuutettujen kuuluisi kyseenalaistaa aikaisempia käsityksiä.
Tähän kommentoisin, että on lähdettävä siitä, että kaikki on muutoksen kourissa, näkemykset voivat muuttua, ja uusilla valtuutetuilla on ehdottomasti oikeus ja velvollisuus miettiä itse käsittelyssä olevat asiat.
Toisessa kirjoituksessa kompattiin ajatusta, että voisi olla myös muita järkeviä keinoja liikenteen järjestämiseen kuin nyt ehdotettu.

Ns laaja kuuleminen näyttää nyt olevan sitä, että on järjestetty kuulemistilaisuus yrittäjille 29.11. ja yleisötilaisuus 8.12., jonne siis kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Rauni Berndt