Vihreiden valtuustoryhmä julkaisee blogikirjoitukset Mikkelin kaupunginvaltuuston kokouksista. Nyt kirjoitusvuorossa on Minna Pöntinen.

Lyhyen lyhyt kaupunginvaltuusto tänään!

Vihreille kuitenkin merkittävää on, että Veli Liikanen sai ansiomerkin pitkäaikaisesta työstään politiikan parissa. Veli on ollut merkittävissä tehtävissä niin meillä kaupungin päätöksenteossa (mm. kaupunginhallituksen jäsen ja kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja) kuin valtakunnallisestikin (Vihreän puolueen varapuheenjohtaja ja nyt sitten puoluesihteeri). Kuten tiedämme, Veli on tehnyt poliittista työtään niin valtuustopuolella kuin valtakunnallisestikin erittäin hyvin perehtyen, faktatietoihin pohjautuen ja hyvässä yhteistyöhössä muiden ryhmien kanssa. Yhteistyö ei kuitenkaan ole Velille tarkoittanut sitä, että merkittävissä periaatteista olisi tingitty. Veli on pitänyt rohkeasti ja päättäväisesti esillä niin ilmastonmuutokseen kuin luontokatoon liittyviä asioita – vaikka välillä vastaanotto onkin aika konservatiivista valtuustossamme. Veli on todellakin merkkinsä ansainnut!

Kunniamerkkikahvituksen jälkeen kuulimme aloitteisiin vastauksia ja uusia aloitteita. Suurin osa on valitettavasti turhia, sellaisia, millä halutaan juuri oma nimi lehteen, mutta millä ei ole kaupungin toiminnan kannalta juurikaan merkitystä. Usein aloitteissa esitetään asioita, joita tehdään joka tapauksessa ja aloitteisiin vastaaminen työllistää turhaan jo nyt aika kuormittuneita virkamiehiämme.

Ryhmämme tekemät aloitteet ovat olleet harkittuja. Niitä on tehty, mutta vain tarpeeseen. Jossain vaiheessa voimme tehdä näistä pientä koostettakin. On kuitenkin ehkä oleellista tiedostaa, että suurin vaikuttamistyö tehdään kuitenkin muuta kautta.

Kokouksen pöytäkirja: Kaupunginvaltuusto, kokous 20.2.2023 | Mikkeli (cloudnc.fi)