Mikkelin seudun vihreät järjestivät perinteikkäät kesäpäivät myös tänä vuonna. Paikkana oli idyllinen
Elomaan talo. Vanha puutalomiljöö loi upeat puitteet viettää yhdessä kesäpäivää rennosti jutellen,
aterioiden ja mukaan oli mahdutettu pientä ohjelmaa. Aurinkoinen sää ja lämmin sää suosi osallistujia.

Kesäpäiville osallistui 12 henkilöä. Paikalla oli miseviläisiä ja kutsuvieraana kansanedustaja Hanna
Holopainen. Päivän isoimpana ohjelmana oli keskustelu, mitä tapahtuu tällä hetkellä valtakunnan
politiikassa ja kunnallispolitiikassa? Lisäksi opiskelimme Elomaan pihalla, kuinka tunnistetaan kasveja.
Samaan aikaan sisällä toimi halukkaille käsityöpaja, jossa tutustuttiin rikkinäisten tekstiilien korjaamiseen.

Hanna Holopainen kertoi, mitä asioita tällä hetkellä tapahtuu valtakunnan politiikassa. Huolia on paljon.
Yhtenä huolena on hallituksen toimet, jotka ovat heikentämässä hyvinvointiyhteiskunnan perusasioita.
Muun muassa sotejärjestöjen ja sotealueiden leikkaukset heikentävät toimintaa. Vihreiden tehtävänä
oppositiossa on tuoda isosti esiin asioita ja antaa vaihtoehtoja: kuinka tehdä asioita paremmin,
kestävämmin ja tulevaisuuden uskoa luoden.

Paikallispolitiikassa kaupungin valtuutetut kertoivat, miten Mikkelissä pärjätään tällä hetkellä. Huoli on toki
kaupungin taloudesta. Itäisen koulu- ja päiväkotiverkon ratkaisut ovat korkealla asialistoilla. Keskustelu kävi
vilkkaana kaikkien osapuolien välillä. Vaikka keskusteluissa pääpaino oli politiikassa, mukaan mahtui myös
kepeämpiäkin asioita, varsinkin ruokailun ja mansikkakakkukahvien jälkeen.

Kiitos osallistujille ja vieraallemme Hanna Holopaisella. Nyt monet meistä siirtyvät kesälomille lataamaan
akkuja. Tulossa on vilkas vaalivuosi.

Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat?

Eino Leino

Teksti; Mika Aarno

Kuvat: Tuisku Pylvänäinen