Valtuustoaloite, Mikkelin kaupunginvaltuusto 27.1.2025

Mikkelin kaupungissa on aluetaidemuseo. Aluetaidemuseon tehtävänä on Museoviraston mukaan toimia taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana sekä kehittää ja edistää toimialansa yhteistyötä sekä taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta. Museotoimi saa valtion rahoitusta niin taidemuseota kuin aluetaidemuseon tehtävän hoitoa varten ja sitä vastaan on museotoimella velvoitteita.

Mikkelin taidemuseo pyrkii täyttämään tehtäväänsä järjestämällä vuosittain 3–4 vaihtuvaa näyttelyä. Lisäksi taidemuseo hoitaa ja kartuttaa sen hallussa olevia taidekokoelmia. Yksi taidemuseomme
painopistealueista on suomalaisen kuvitustaiteen esitteleminen ja kerääminen ja sen tehtävänä on toimia oppimisympäristönä erilaisissa työpajoissa ja taidekasvatusprojekteissa.

Mikkelin taidemuseo on kuitenkin liki mahdottoman tehtävän edessä täyttääkseen nykyisissä oloissa velvoitettaan aluetaidemuseona tai edes taidemuseona. Kesällä vuonna 2019 taidemuseon näyttelytoiminta siirtyi graniittitalosta väistötiloihin kauppakeskus Akselin toiseen kerrokseen.
Kuten kaikki taidemuseossa vierailleet ovat todenneet, näyttelytila on auttamattoman pieni, suuria vaihtuvia näyttelyitä tuohon tilaan on mahdoton saada puhumattakaan, että Mikkelin taidemuseon pysyviä taidekokoelmia voitaisiin pitää esillä.

Museolain § 5 edellytyksenä ammatillisen museon hyväksymiselle valtionosuuteen oikeutetuksi on mainittu muun muassa että sen kokoelmien tulee olla museon käyttäjien tavoitettavissa ja museon tilat tulisi olla tarkoituksenmukaiset. Mikkelissä ei kokoelmat ole tällä hetkellä käyttäjien tavoitettavissa, koska niitä ei voida laittaa lainkaan esille tilanpuutteen vuoksi. Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen yleisötyö ja museopedagogia eivät ole mahdollisia pelkästään vaihtuvien näyttelyiden varassa. Lisäksi museoiden tilat ovat vain osittain tarkoituksenmukaiset. Esimerkiksi museoiden kokoelmien säilytystilat ovat valtaosin tarkoitukseen huonosti sopivia ja puutteellisia.

Mikkelillä ei ole suunnitelmaa taidemuseon muuttamisesta väistötiloista pysyvämpiin tiloihin. Aikanaan tyrmättiin ehdotus Siilokortteliin rakentuvasta taidemuseosta ja nyt odotellaan ihmettä sataman rakentumisen ja kaavoituksen suhteen. Koska tiedämme, että suunnitelmien käynnistämisestä on matkaa toteutukseen vuosia, on Mikkelin korkea aika lähteä konkreettisiin toimiin taidemuseomme pysyvien tilojen saamiseksi aikaan. Tämä valtuustoaloitteen allekirjoittajat edellyttävät, että Mikkelin on aloitettava välittömästi suunnitelmat taidemuseomme pysyvien tilakysymyksen ratkaisemiseksi.

Vihreiden valtuustoryhmä:

Minna Pöntinen
Heli Kauppinen
Katriina Janhunen
Kerttu Hakala
Jarmo Lautamäki

+ muut allekirjoittaneet