”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät viranhaltijat, valtuutetut ja kuntalaiset.
Vihreät valtuustoryhmä on tyytyväinen strategiantekoprosessiin. On hienoa, että strategiassa näkyvät kunnan asukkaiden, henkilökunnan, yritysten ja yhdistysten äänet. Lisäksi sitä on työstetty edellisen valtuuston voimin kerran ja uuden valtuuston voimin kahdessa seminaarissa, joiden lisäksi meillä valtuutetuilla on ollut mahdollista useaan otteeseen kommentoida strategiaa. Kiitos tästä osallistavasta prosessista kunnanjohtajalle sekä muille asian parissa työskennelleille.
Strategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta ja siinä esitellään kunnan tavoitteet ja painopistealueet tuleville vuosille. On hienoa, että strategiamme uskaltaa katsoa tulevaisuuteen nähden ne moninaiset mahdollisuudet mitä Kangasniemen kunnalla on. Toisaalta ymmärrämme strategiassa sen, että tulevaisuuden kannalta keskeistä on, että kunnassamme asuu jatkossakin ihmisiä. Lapsiperheet ovat kunnan tulevaisuuden kannalta aivan oleellisia. Jokainen euro jolla panostamme lapsiin ja nuoriin on investointi tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa menestyvät ne kunnat, joissa tämä ymmärretään. On ilo, että Kangasniemellä tämä on sisäistetty ja ymmärretään se, että me voimme itse vaikuttaa kuntamme tulevaisuuteen enemmän kuin olemassa olevat väestöennusteet. Strategiassa tuodaan hyvin esiin Kangasniemen vahvuudet eli kattavat sivistyspalvelut, luonnonläheisen maaseutuasumisen mahdollistaminen sekä kuntamme hyvä sijainti. Ympäristönäkökulma on oleellinen, onhan kaltaisemme kunnan valttikortti nimenomaan puhdas kaunis luonto, jota meidän tulee suojella. Myös yritysnäkökulma on kunnan elinvoiman kannalta oleellinen. Lisäksi yhteisöllisyys on kuntamme yksi suuri vahvuus ja myös hyvinvoinnin näkökulmasta on hyvin hienoa, että tämä näkyy vahvasti strategiassa. Onhan kunnan yksi keskeisimpiä tehtäviä kaiken ikäisten kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen.
Strategiaprosessi on alati jatkuva ja strategiaa tulee tarkastaa vuosittain. Yhtä tärkeää, kuin strategian rakentamisprosessi sekä sen sisältö on se, mitä tapahtuu tästä eteenpäin. Strategia on se punainen lanka, jonka kanssa kunnan toiminnan ja päätöksenteon tulee olla linjassa. Siten onkin ensiarvoisen tärkeää, että strategia sisäistetään eri päätöksentekoelimissä sekä kunnassa laajemminkin. Esimerkiksi strategiassa vahvasti esillä oleva perheystävällisyys on asia, jonka tulee läpäistä koko kuntamme eli toteutua sekä kunnan päätöksenteossa, että siinä tavassa millä kunnassamme lapsiperheet kohdataan arjessa. Kun nämä asiat toteutuvat on perheystävällisyys uskottavasti ja luontevasti myös osa kuntamme imagoa.
Vihreät valtuustoryhmä hyväksyy strategian ja kiittää valtuutettuja ja viranhaltijoita hyvästä yhteistyöstä ja rakentavasta keskustelusta strategian parissa. Kiitokset myös kunnan asukkaille, henkilökunnalle, vapaa-ajan asukkaille, yrityksille ja yhdistyksille osallistumisesta prosessiin. Tästä yhteinen työmme Kangasniemen tulevaisuuden eteen uuden strategian viitoittamana vasta alkaa.”
Ryhmäpuheenvuoron piti valtuutettu Maisa Juntunen