Maanantaina Kangasniemen kunnanvaltuuston kokouksessa oli kolme päätöspykälää. Hyväksyimme Kansis-keskuksen loppuraportin sekä vuoden 2018 kaavoitussuunnitelman ilman keskusteluja. Keskustelua ja kysymyksiä odotettavasti herätti kolmas päätöspykälä eli Mäntykankaan palveluasumisen yksikön myynti Attendolle.
Kokouksessa esiin nousi vahvasti kiinteistökauppaan liittyvä avoimuuden puute. Kunta ja Attendo ovat tehneet yhteisen esisopimuksen asiasta. Tätä ei ole kuitenkaan annettu kaikille valtuutetuille luettavaksi ennen päätöksentekoa. Kokouksessa sopimuksen sisältöä kävi läpi kunnanjohtaja. Noin tärkeä asiakirja olisi pitänyt olla päätöksenteon tukena.
Toinen avoimuuteen liittyvä seikka oli kolmiosaisen esityksen kohdat 2. ”valtuusto antaa kunnanhallitukselle oikeuden päättää kaupan muista ehdoista” ja 3. ”valtuusto antaa kunnanhallitukselle oikeuden päättää muista yhteistyöehdoista.” Valtuustossa kyseltiin, eikö valtuutetuilla ole varsinaiseen kauppaan ja tuleviin sopimuksiin mahdollista vaikuttaa. Valtuutettu Maisa Juntunen kysyi tulevatko esityksessä esitetyt sopimusehdot ja yhteistyösopimus vielä lopuksi valtuuston hyväksyttäväksi, kuten normaali käytäntö olisi vai tarkoittaako päätösesityksen muotoilu sitä, että kunnanhallitus linjaa nämä asiat täysin itse eikä asia enää palaa valtuustolle. Hän totesi, että on valtuutetun kannalta kyseenalaista päättää asiasta ilman mitään tarkempia tietoja tai mahdollisuutta myöhemminkään vaikuttaa asiaan. Vastaus oli, että asia ei palaa valtuuston käsittelyyn enää.
Vihreät valtuustoryhmän ryhmäpuhe kokouksessa:
”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja hyvä yleisö.
Palvelukeskus Mäntykankaan myyminen Attendolle on aiheuttanut paljon keskustelua viime päivinä. Kiinteistökaupan ympärillä on vallinnut suuri epävarmuus mitä tulee tapahtumaan. Viime maanantaina (12.2) järjestetty keskustelutilaisuus, jossa Essoten edustajat ja kunnanjohtaja Risto Nylund esittelivät toimintaa ja kiinteistökauppaa, jätti ilmaan myös kysymyksiä. Miten palvelut tullaan kiinteistössä järjestämään ja tuottamaan?
Kiinteistökauppa ei ole pelkästään kiinteistön pois myyminen vaan se määrittää myös meidän tulevaisuuden. Kunnat ovat näitä päätöksiä tehdessään vastuussa palveluiden järjestämisestä tulevaisuudessa. Asiakasmaksujen hintojen nousu on myös puhuttavat. Lakiluonnoksia on kesken ja yksi niistä liittyy juuri asiakasmaksuihin, joiden on oltava yhdenmukaiset. Jos yksityinen palveluntuottaja hinnoittelee palvelunsa korkeaksi, loppuosa maksusta jää todennäköisesti maksettavaksi kuntalaisille ja kuntayhtymille.
Onko ulkopuolinen taho määrittänyt kiinteistölle sen käypä hinnan? Kiinteistö myydään nyt sen tasearvolla, joka oletetaan olevan käypä hinta epäkurantista kiinteistöstä. Käypään hintaan voi vaikuttaa myös se tuleeko tontti mukaan vai vuokraako Attendo tontin. Toisaalta jo rakennusoikeus tontille on arvokas, kun ottaa huomioon tulevan vuokrapotentiaalin. Onko kunta laskenut kokonaistaloudelliset vaikutukset pitkällä aikavälillä tonttia vuokratessaan ja onko siitä olemassa laskelmia? Onko kunnassa arvioitu kiinteistökauppaan liittyvät riskit? Onko selvitetty millaisia vaikutuksia kiinteistökaupalla on verotuloihin tulevaisuudessa.
Nyt esitetty kiinteistön myynti ei välttämättä ole huono päätös, mutta siihen liittyvät asiat pitäisi pystyä avaamaan valtuustossa kaikille. Muutenkin kaikki kauppaan liittyvät ratkaisut täytyy tehdä kestävältä pohjalta. Vihreä valtuustoryhmä toivoo asian perusteellisempaa selvitystä.” Ryhmäpuheenvuoron piti valtuustoryhmän puheenjohtaja valtuutettu Petra Laitinen.
Valtuutettu Juntunen piti vielä puheenvuoron, jossa hän kiitteli yleisötilaisuuden järjestämisestä ja totesi, että sen jälkeen on tullut sellainen olo, että kuntalaisten keskuudessa myyntiin liittyy niin paljon kritiikkiä että siitä tullaan varmaan tekemään valitus tai valituksia. Valituksen kösittely pysäyttäisi tilanteen etenemisen eikä Attendo voisi sen aikana alkaa rakentaa. Se vaikeuttaisi entisestään tilannetta, jossa olemme sisäilmaongelmaisen Mäntykankaan kiinteistön kanssa. Mäntykangas voi tulla käyttökieltoon nopeallakin aikataululla. Attendo ei siten ratkaise tätä ongelmaa. Juntunen tiedusteli miten tähän asiaan on varauduttu.
Kokouksessa SDP:n Tuula Vornanen esitti vastaesityksen olla myymättä kiinteistöä. Koska kokouksen aikana emme saaneet osaan esittämiämme kysymyksiä vastauksia ja varmistui, että asia ei tule enää valtuuston käsittelyyn eikä hyvän hallintotavan mukaisesti olla suoritettu kilpailutusta tai ulkopuolista myyntihinnan arviota koko valtuustoryhmämme äänesti vastaesityksen puolesta. Kunnanhallituksen esitys voitti 19-8 ja jätimme päätöksestä eriävän mielipiteen.
Tässä vaiheessa, kun päätös on tämä, toivomme, että asiat etenevät ja sujuvat Attendon kanssa kuntalaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kyseessä on kuntamme ja kuntalaisten kannalta todella tärkeä asia. Toivomme myös, että asian edetessä avoimuuteen ja viestintään panostetaan, kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja päätöksen jälkeen maalaili.
Blogin kirjoittivat Kangasniemen vihreät valtuutetut Marjo Heikkinen-den Arend, Petra Laitinen ja Maisa Juntunen.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan torstaina 22.2.2018.