Ajankohtaista

Vihreät tiedotteet ja kannanotot.

Puheenjohtajat kiittävät!

Hei Mikkelin seudun vihreät ja kuntavaaliehdokkaat! Meillä on ollut aivan mahtavat vaaliehdokkaat, jotka ovat antaneet kaikkensa vaalityölle. Vihreät saivat loistavan äänimäärän sunnuntain vaaleissa ja samalla näytettiin, että olemme varteenotettava puolue...

Mikkelin seudun Vihreät paheksuvat turvekampanjaa

Mikkelin Seudun Vihreät paheksuu Bioenergia ry:n kampanjaa turpeen tuotannon lisäämiseksi. Bioenergia ry:n jäseninä on lukuisia yhteisöjä, mm. energiayhtiöitä ja turpeen tuottajia. Tavoitteena heillä on oman ilmoituksensa mukaan lisätä kotimaisen energian...

Ryhmäpuheenvuoro valtuuston talousiltakoulussa

Ryhmäpuhe talousarviovalmistelun iltakoulussa 9.5.2016 Talousarvion valmistelu on ainaista kilpajuoksua kustannusten kasvun hillinnän ja tarvittavien toimenpiteiden välillä. Aina kun jossain on onnistuttu saavuttamaan tavoitteet, tulee uusi paikkaamisen tarve. Lisäksi...