Mikkelin seudun Vihreät
Uutisia
Valtuustoaloite 12.6.2017: Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistaminen ja ryhmäkoon suhdeluvun palauttaminen aikaisempaan varhaiskasvatuksessa.
Mikkelin kaupunginvaltuustolle 12.6.2017 Valtuustoaloite Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistaminen ja ryhmäkoon suhdeluvun palauttaminen aikaisempaan varhaiskasvatuksessa. Esitämme, että Mikkelin kaupunki palauttaa 1) kaikille yhtäläisen subjektiivisen...
Mikkelin Vihreiden valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro tilinpäätökseen 12.6.2017
Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Nyt käsillä olevaan kaupungin talousvuoteen 2016 lähdettiin hyvin kuumottavista ja hankalista asemista. Vuodelle 2016 tavoitteeksi asetettiin reilun 2 miljoonan henkilöstösäästöjen saavuttaminen eläköitymisiä hyödyntämällä, eli...
Kangasniemellä vihreys kolminkertaistui
Kangasniemellä valtuustossa työskentelee tulevalla kaudella kolme vihreää valtuutettua: Petra Laitinen, Maisa Juntunen ja Marjo Heikkinen-den Arend. Vihreät ovat tuloksellaan paikkakuntansa kolmanneksi suurin puolue. Edellisellä kaudella valtuutettuja oli yksi. ...
Mikkelin Vihreä valtuustoryhmä järjestäytyi – Liikasesta puheenjohtaja
Mikkelin Vihreä valtuustoryhmä on valinnut puheenjohtajakseen Veli Liikasen ja varapuheenjohtajaksi Mikko Siitosen. Valtuustoryhmän sihteeriksi valittiin Nina Kontulainen ja tiedottajaksi Heli Kauppinen. Vihreät saivat kuntavaaleissa valtuustoon kuusi paikkaa, mikä on...
Mikkelin seudun Vihreät
Maailma rakennetaan kunnissa, ja valta niissä kuuluu meille kaikille. Kuntien valtuustoissa, hallituksissa ja lautakunnissa ratkaistaan hyvän arjen kannalta tärkeitä asioita. Näiden asioiden puolesta toimimme joka päivä.
Mikkelin seudun Vihreät on Vihreiden paikallisjärjestö Mikkelissä, Mäntyharjulla, Hirvensalmella, Juvalla ja Puumalassa.
Paremman tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan jokaista.
Vihreiden jäsenyys on kannanotto maailman menoon. Tule mukaan!